Maksuhäiriömerkintä voi tuottaa yllättäviä ongelmia
Luottotiedoista kannattaa pitää huolta, sillä maksuhäiriömerkintä hankaloittaa elämää monella tavalla. Luottotietomerkinnän saaneelle ei myönnetä lainaa eikä välttämättä puhelinliittymääkään, ja myös asunnon vuokraaminen voi olla vaikeaa. Yllätyksenä voi tulla, että pankki ei välttämättä myönnä edes verkkopankkitunnuksia. Ylen Kuningaskuluttaja-ohjelma kertoi tapauksesta, jossa henkilö olisi halunnut saada raha-asiansa kuntoon ja yritti saada Osuuspankin verkkopankkitunnuksia. Pankki ei kuitenkaan myöntänyt tunnuksia maksuhäiriömerkinnän vuoksi. ¬- Jos asiakkaalla on toistuvia tai säännönmukaisia laiminlyöntejä, niin näissä tilanteissa pankki käyttää harkintaa ja arvioi onko edellytyksiä antaa verkkopalveluja käyttöön, OP-Pohjolan kehitysjohtaja Kai Koskela kommentoi Kuningaskuluttajalle. Koskelan mukaan verkkopankkitunnukset eivät ole osa peruspankkipalveluita, jotka kuuluu tarjota kaikille. Kuluttajaliitto huomauttaa tiedotteessaan, että verkkopankkitunnusten puute tuo monenlaisia ongelmia. Pankkien palvelut ovat muuttuneet pääosin sähköisiksi, ja monet julkiset ja yksityiset palvelut edellyttävät tunnistautumista verkkopankkitunnusten avulla. Joukossa on keskeisiä sosiaalipalveluita, kuten työmarkkinatuki ja toimeentulotuki. Tunnistautuminen onnistuu myös mobiilivarmenteella, mutta jos puhelinliittymää ei ole myönnetty, mobiilivarmennettakaan ei saa. Jos laskut joutuu maksamaan pankin tiskillä, tilanne on kohtuuton etenkin pienituloisille, sillä pankki voi periä palvelusta jopa kymmenen euroa laskulta. Kuluttajaliiton mukaan kaikki maksuhäiriöiset henkilöt eivät ole saaneet pankista myöskään maksukorttia, vaikka korttiin ei kuuluisi luotto-ominaisuutta ja tilin kate varmistettaisiin jokaisen tapahtuman yhteydessä. Maksukortin puute tuottaa ongelmia, sillä usein esimerkiksi polttoainetta voi ostaa vain kortilla. Lisäksi hankaluuksia voi olla vakuutuksen saamisessa, kertoo Yle. Ylen mukaan maksuhäiriömerkinnän perusteella on evätty jopa pakollinen liikennevakuutus skootteria varten. Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Finen jaostopäällikkö Tuomas Korkeamäki kertoi Ylelle, että vakuutusyhtiö ei saa kieltäytyä myöntämästä pakollista liikennevakuutusta. Poikkeustapauksissa vakuutusyhtiö voi vaatia, että ensimmäisen vuoden vakuutusmaksut maksetaan etukäteen.