HS: Perintäkuluja voisi vielä kohtuullistaa

Pikavippien kulut nousevat korkeiksi etenkin, jos vippivelka päätyy perintään ja oikeuskäsittelyyn. Helsingin Sanomien haastattelema Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomari Pekka Aaltonen pitää perintäyhtiöiden toimintaa arveluttavana. Työssään velka-asioita ratkomaan joutuva Aaltonen on havainnut, että perintätoimistot pitkittävät perintää, jotta kulut nousisivat mahdollisimman korkeiksi. Aaltonen arvelee myös, että pikavippiyritykset lainaavat kuluttajille rahaa piittaamatta maksuhäiriömerkinnöistä. Suomen perintätoimistojen liiton puheenjohtaja Jyrki Lindström ei kuitenkaan ole havainnut perinnän pitkittämistä. Laki rajoittaa perinnän kahteen maksuvaatimukseen, ja Lindströmin mukaan perintäyhtiöt tekevät vain tarpeelliset perintätoimet. Lindströmin havaintojen mukaan myöskään kuluttajavirastolta ja aluehallintovirastolta tullut palaute ei tue väitettä perinnän pitkittämisestä. Tällä hetkellä alle 250 euron laskusta on lupa vaatia perintäkuluja korkeintaan 190 euroa ja muista laskuista korkeintaan 220 euroa. Ensi vuonna voimaan tulevan lainmuutoksen myötä perintäkulut kuitenkin pienenevät. Silloin perintäkulujen enimmäismäärä on alle sadan euron velasta 60 euroa, alle tuhannen euron velasta 90 euroa ja tuhannen euron ylittävästä velasta 160 euroa. Helsingin käräjäoikeuden tuomari Merja Vainion mukaan kulut pysyisivät kohtuullisina, jos perintäkuluja ei saisi vaatia enempää kuin velan pääoman verran. Oikeudenkäyntikulut voivat kasvattaa velan määrää huomattavasti. Syyskuun alussa oikeudenkäyntikuluja pienennettiin, mutta vanhaa lakia sovelletaan vielä ennen syyskuuta vireille tulleisiin tapauksiin. Pekka Aaltonen ehdottaa, että pikalainavelat voisivat olla suoraan ulosottokelpoisia kuntien terveyskeskusmaksujen tapaan. Suoraan ulosottokelpoisista veloista saa kertyä perintäkuluja korkeintaan 59 euroa. “Pikalainojen antajat pitäisi määrätä hakemaan saatavaa maksumuistutuksen jälkeen suoraan ulosotosta. Silloin ne eivät kiertäisi tuomioistuimen kautta, mikä olisi yhteiskunnalle ja velallisille edullisempaa”, Aaltonen arvioi. Helsingin Sanomat muistuttaa, että laskut tulee maksaa ajoissa, sillä perintä- ja oikeudenkäyntikulut voivat moninkertaistaa maksusummat. Jos kuluttajalla on maksuvaikeuksia, kulujen säästämiseksi kannattaa aina yrittää sopia velkojan kanssa eräpäivän siirrosta tai maksusuunnitelmasta. Velkojaan on syytä olla yhteydessä myös, jos kuluttaja on eri mieltä laskun aiheellisuudesta. Jos aiheeton lasku on mennyt perintään, laskun ja perintäkulut voi riitauttaa tuomioistuimessa. Mikäli osa laskusta on riidaton, se kannattaa kuitenkin maksaa. Neuvoa voi pyytää myös kuluttajavirastosta.

  Pikavipit eivät aiheuta velkaongelmia, mutta voivat syventää niitä