Pikavippien uudistuminen alkaa

Lainsäädännön muutokset edellyttävät pikavippitoimialalta uudistuksia. Ensimmäisenä palveluiden uudistamiseen on ryhtynyt Euroloan Consumer Finance. Vuonna 2007 perustettu Euroloan luopuu perinteisten pikavippien tarjoamisesta. Tilalle tuli huhtikuun lopussa luottotili, joka korvaa vanhat lainatuotteet. Lainoja voivat edelleen hakea kaikki vähintään 18 vuotta täyttäneet suomalaiset. Luottotilin avulla asiakkaalla on jatkuvasti käytössään mahdollisuus nostaa luottoa tilille verkkopalvelun avulla tai tekstiviestillä. Luottoraja voi olla 50 eurosta jopa 5000 euroon. Kun luottotili on myönnetty, asiakkaat voivat nostaa haluamiaan summia pankkitilille silloin kun haluavat. Nostojen määrää ei ole rajoitettu. Edes kellonaika ei rajoita nostoja, sillä niitä voi tehdä myös öisin. Pikavippien maksaminen tilille yöaikaan on ollut kiellettyä muutaman vuoden, mutta luottotilin kaltaista palvelua sääntö ei koske. Ainoastaan ensimmäinen nosto täytyy tehdä muuna aikana kuin 23.00–07.00. Euroloanin luottotili soveltuu aikaisemmin pikavippejä käyttäneiden asiakkaiden tarpeisiin todennäköisesti hyvin. Rajoittamattoman nostoajan lisäksi hieman suurempi muutos pikavippeihin verrattuna on se, etteivät lainan hinta ja maksuaika enää käy sivustolta suoraan ilmi. Syynä on luoton hinnan asiakaskohtainen harkinta. Asiakkaat saavat oman luottonsa kulut selville vasta lainahakemuksen lähetettyään. Euroloanilta ei kuitenkaan tarvitse ostaa sikaa säkissä, sillä kuluja tulee vain nostetuista lainasummista. Euroloanin lainasta on maksettava korkoa, jonka suuruus on asiakkaasta riippuen 7,0 – 28,9 prosenttia. Lisäksi maksetaan viitekorkoa, jonka suuruus on tällä hetkellä yksi prosentti. Kaikkien luottojen todellinen vuosikorko on maksimissaan 51 prosenttia eli lain sallima enimmäismäärä. Euroloanin Suomen maajohtaja Samuli Korpinen kertoi huhtikuun alussa yhtiön tiedotteessa, että asiakaskohtaisen hinnoittelun tavoitteena on luottoriskin tehokkaampi hallinta. – Henkilökohtainen, tarkkaan analyysiin pohjautuva lainatarjous on myös asiakaspalvelua. Asiansa hoitaneita kanta-asiakkaitamme voimme esimerkiksi luotottaa entistä edullisemmin, Korpinen kertoi. Lue lisää Euroloanin luottotilistä.

  Suomi alkaa valvoa pikavippejä yhteistyössä naapurimaiden kanssa