Lainavertailu

Lainavertailun avulla löydät parhaan ja edullisimman lainan. Tämän sivun avulla kaikki lainat on helppo vertailla muutamasta satasesta aina kymmeniin tuhansiin euroihin saakka. Lainavertailun tarkoituksena on helpottaa  löytämään paras mahdollinen lainaratkaisu.

Erilaisia lainapalveluja on markkinoilla kymmeniä. Lainatuotteita löytyy niin ikään useita erilaisia, kuten mm. pikavippi, kulutusluotto, joustoluotto, luottotili ja niin edelleen. Suurin osa myönnetyistä lainoista on nykyään joustoluottoja. Joustoluotto on useimmiten 2000 euron arvoinen myönnetty laina. Joustoluottoa voi käyttää oman tarpeen mukaan pienissä erissä tai koko summan kerrallaan. Luottoa lyhennetään lainanhakijan oman maksukyvyn ja aikataulun mukaan.

Lainaa on tietysti saatavana myös suurempia summia.  Lainavertailun avulla onnistuu myös vertailla kymmenien tuhansien eurojen arvoiset lainat. Jos lainantarve on esimerkiksi 30 000 euroa, on laina-aika tällöin hyvin todennäköisesti useiden vuosien mittainen. Vertailu onkin ehdottoman tärkeää, sillä näin suuressa lainassa ja pitkässä maksuajassa korkokulut eroavat huomattavastikin toisistaan.

Lainaa harkitessa kannattaa käyttää hetki aikaa vertailuun, sillä vertailemalla on mahdollista säästää todella paljon rahaa. Jo pienikin ero lainasta maksettavista kuluista tekee vuosien aikana todella suuren summan. Vaikka tämä voi tuntua pitkällä laina-ajalla vain pienenä summana kuukaudessa, kertyy niistä vuosien aikana merkittävä summa.

Tämä kaikki korkona maksettu raha on pois normaalista elämisestä ja kulutuksesta. Lainavertailu auttaa siis edullisimman lainan. Lainapalvelun valintaan on olemassa tietysti myös muita kriteereitä. Lainapalveluissa voi olla ikävaatimukset erilaisia. Suuriin summin rahaa vaaditaan myös säännöllisiä tuloja, ja tulojen vaatimus voi vaihdelle eri luotonmyöntäjien välillä suurestikin.

Myös mahdolliset muut luotot ja lainat voivat vaikuttaa lainansaantiin. Lainavertailun avulla saat ajantasaista tietoa saatavilla olevista lainoista ja luotoista. Kun sopiva lainapalvelu on löytynyt,  ennen luottosopimuksen allekirjoittamista muista tarkistaa ja lukea luottoehdot erittäin tarkasti. M

ikäli raha on joskus erittäin tiukilla, kannatta valita sellainen lainakumppani joka joustaa tarvittaessa takaisinmaksussa esimerkiksi eräpäivän siirron mahdollistamalla tai kokonaan lyhennysvapaita kuukausia antamalla. Tee lainavertailu tarvitsemallesi lainasummalle ja valitse itsellesi paras lainakumppani.

Saat lainaa nopeasti ja edullisesti käyttöösi helpolla tavalla, sillä olemme vertailleet parhaat luotonmyöntäjät puolestasi valmiiksi.