Pikavippimainosten kielto kaatui Helsingissä

1 Vippiraha

Yle uutisoi tiistaina, että Helsinki ei kiellä pikavippimainoksia ainakaan toistaiseksi. Helsingin yleisten töiden lautakunta totesi, että kaupunki ei voi vippimainontaa kieltää, vaan asia vaatisi lakimuutoksen. Ainakin Tampere ja Kouvola ovat kuitenkin kieltäneet pikavippimainokset kaupungin mainospaikoilla. Kouvolassa ratkaisuun päädyttiin, koska kuntalaiset olivat valittaneet mainoksista. Aamulehti kertoo, että Tampereella kiellon taustalla oli huoli velkaongelmien ja maksuhäiriöiden lisääntymisestä. Helsingissä kieltoa ehdotti vihreiden varavaltuutettu Sari Näre. Aloitteella oli yhteensä 45 allekirjoittajaa. Näre oli huolissaan etenkin pikavippien nuorille tuottamista ongelmista. – Jos on helppo ottaa lainaa, jossa on hirvittävät korot niin se vaikeuttaa sitä elämän alkua, Näre kommentoi Ylen uutisille. Aloitteessa kieltoa perusteltiin sillä, että pikavippien helppo saanti lisää ylivelkaantumista ja velkaantuminen puolestaan syrjäytymistä. Mainoskielto voisi ehkäistä etenkin nuorten syrjäytymistä. Aloitteentekijöiden mukaan Helsingin ei pidä antaa mainostilaa ylivelkaantumista edistäville pikavippipalveluille. Pikavippien myöntäminen alle 18-vuotiaille on kielletty. Osa pikavippiyrityksistä myöntää nuorimmille hakijoille vain pienimpiä lainasummia tai on rajoittanut koko lainatoimintansa esimerksi yli 20-vuotiaisiin. Suurimpien luottojen ikäraja voi olla esimerkiksi 23 tai 25 vuotta. Moni yritys tarjoaa kuitenkin pikavipin 18-19 –vuotiaalle, joten nuori aikuinen löytää kyllä halutessaan sopivan pikavippipalvelun. Velkaneuvoja Kirsti Lattunen kertoo Ylen haastattelussa, että nuoret ottavat pikavippejä, koska he eivät välttämättä vielä hallitse kunnolla oman talouden hoitamista. Säästäminenkin voi olla nuorille vierasta. Jos ennakoimatonta rahanmenoa tulee, asia hoidetaan luotolla. Yllättäviin menoihin ei osata varautua etukäteen. Pahimmillaan pikavippejä otetaan rahapeliriippuvuuden tai juhlimisen vuoksi. Suurimmat ongelmat syntyvät, jos vanhojen velkojen maksamiseksi on otettava uutta luottoa. Viimeistään silloin olisi syytä hakeutua velkaneuvontaan. Kolmentoista pikavippiyrityksen yhteenliittymä Suomen Pienlainayhdistys puolustaa pikavippejä. Yhdistyksen mukaan suomalaisten velkaantumisongelmat eivät johdu pikavipeistä, ja suurin osa pienlainoista maksetaan takaisin ajallaan.

  Neljä pikalainayhtiötä poliisitutkinnassa