Pienituloiset maksavat vipillä lääkkeitä
Usein luullaan, että pikavippi on vain holtittomien ihmisten keino maksaa turhaa kulutusta ja juhlintaa. Todellisuus on kuitenkin toinen, sillä pikavippi voi olla pienituloiselle elintärkeä rahoitusväline äkillisen rahantarpeen iskiessä. Osa eläkeläisistä ja työttömistä joutuvat turvatumaan pikavippiin myös terveydenhoitomenoja maksaakseen. KP24.fi uutisten mukaan Ylivieskan talous- ja velkaneuvoja Sirpa Niskasella on riittänyt töitä. Velkaneuvonnan asiakasmäärät kasvavat koko ajan, esimerkiksi tämän vuoden aikana uusia asiakkaita on Niskasen mukaan tullut jo sata. Velkaneuvoja kertoo, että osa velkaneuvonnasta apua hakeneista ylivelkaantuneista asiakkaista on joutunut ottamaan pikavipin terveydenhoitoa varten. Pikalainalla on ostettu muun muassa lääkkeitä, sillä eläke ei Niskasen mukaan aina riitä lääkkeisiin, eivätkä kaikki eläkeläiset saa toimeentulotukea. Alallaan Suomen suurimpiin kuuluva pikavippiyhtiö Ferratum kysyi helmikuussa 2012 asiakkailtaan, mihin tarkoitukseen he ovat ottaneet pikalainaa. Kyselyyn tuli vastaus yhteensä 218 pikavippiä ottaneelta asiakkaalta. Kyselyn tulokset ovat luettavissa Ferratumin sivuilla. Useat kyselyyn vastanneet kertoivat pikavipin menneen tavallisen elämän kustannuksiin. Eräs vastaaja kertoo ottaneensa pikaluottoa lasten lääkäriä varten, kun muuta mahdollisuutta ei ole ollut. Suuret lääkärilaskut ovat saaneet myös työssäkäyvät turvautumaan pikavippiin. Yksi vastaajista kertoi, että oli ottanut pikalainan, koska isoja lääkärinlaskuja makseta 1000 euron kuukausipalkalla. Eräs Ferratumin asiakas kertoo heränneensä kamalaan hammasärkyyn, eikä 3-8 tunnin jonotus TAYS:issa houkuttanut. Yksityiselle hammaslääkärille sai ajan puolessa tunnissa ja lääkärilaskun maksaminen hoitui pikaluotolla, kun rahatilanne ei muuten olisi antanut mahdollisuutta hoidattaa hampaansa nopeasti kuntoon. Myös eläinlääkärikustannuksia varten on turvauduttu pikavippiin. Eläinlääkäristä ei aina saa laskua, jolloin rahat on löydettävä välittömästi, kun lemmikki tarvitsee nopeasti lääkärin hoitoa. Tällöin pikavippi toimii nopeana rahoitusratkaisuna, sillä sen saa tilille yleensä muutamassa minuutissa. Pikavippien korot ovat todellisen vuosikoron laskentakaavalla laskettuna kalliimpia kuin esimerkiksi asuntolainoissa, mutta pääomaan suhteutettuna ne jäävät edulliseksi. Lisäksi pikavipin etuja ovat nopea saatavuus ja mahdollisuus lainata juuri sopivan kokoinen summa, ilman vaatimusta sitoutua kuukausien lainasuhteeseen tai esimerkiksi luottokorttiasiakkuuteen. Näiden etujen ansiosta pikaluotto toimii hyvin puskurina yllättävien taloudellisten tilanteiden varalta.