EU-komissio: Luottosivustot korjasivat tietonsa

1 1214504 keyboard 2

EU:n viranomaiset tutkivat yli 500 kulutusluottoa tarjoavaa sivustoa. Useimmat kertovat nyt kaikki lain vaatimat tiedot. EU:n jäsenmaiden sekä Norjan ja Islannin kuluttajaviranomaiset havaitsivat tänä syksynä tehdyssä tarkastuksessa, että 75 prosenttia eurooppalaisista luottoja tarjoavista verkkosivustoista kertoo nyt asiakkailleen kaikki kuluttajadirektiivin vaatimat tiedot. Kuluttajadirektiivi vaatii muun muassa lainan todellisen vuosikoron ja luottosopimuksen keston ilmoittamista. Tiedot on kerrottava riittävän selkeästi. Tietoja tarvitaan, jotta kuluttaja pystyy vertailemaan eri palveluita ja näkemään lainan tuottamat todelliset kustannukset. Luottosivustot tarkastettiin ensimmäisen kerran reilu vuosi sitten, syyskuussa 2011. Silloin ainoastaan 30 prosenttia palveluista kertoi kaikki vaadittavat tiedot riittävän selkeästi. Syksyyn 2012 mennessä noin 45 prosenttia huomautuksen saaneista palveluista oli korjannut sivunsa. Osa yrityksistä oli lopettanut toimintansa, ja osan oli jälkitarkastuksessa todettu sittenkin täyttävän kuluttajadirektiivin vaatimukset. Viime vuoteen verrattuna luottosivustojen tilanne on siis parantunut merkittävästi. Tyypillisiä luottosivustojen ongelmia olivat kohtuuttomat sopimusehdot, olennaisten tietojen puuttuminen mainoksista ja lainatarjouksista sekä kulujen ilmoittaminen harhaanjohtavalla tavalla. Koron tyyppiä ei esimerkiksi mainittu, ja usein mainonnassa unohdettiin kertoa lainan todellinen vuosikorko. Joillakin sivustoilla vaadittavat tiedot olivat, mutta niitä piti etsiä. Tietojen tulisi olla selkeästi näkyvillä. Tämän syksyn tarkastuksessa jäi jäljelle vielä 124 sivustoa, jotka eivät täyttäneet lain vaatimuksia. Euroopan komissiossa kuitenkin arvioidaan, että tilanne paranee edelleen, kun kansalliset viranomaiset huomauttavat sivustoja. Suomalaisia palveluita tarkastettiin viisi, ja niistä 60 prosenttia täytti lain vaatimukset. Euroopan komission järjestämän tarkastusiskun eli niin sanotun sweep dayn ideana on tarkistaa erilaisia kuluttajille tuotteita ja palveluita myyviä sivustoja. Tarkastuksissa tutkitaan, noudattavatko sivustot EU:n kuluttajadirektiiviä. Aikaisemmin tarkastuskampanjoissa on tutkittu esimerkiksi elektroniikkatuotteita ja lentolippuja myyviä sivustoja. Asiasta kertoivat Euroopan komission ja Kuluttajaviraston tiedotteet.

  YLE: Kansanedustajat kannattavat positiivista luottorekisteriä