Tornio kieltämässä pikavippien mainonnan

Myös Tornio on liittymässä pikavippimainokset kieltäneiden kaupunkien joukkoon. Kiellosta tehtiin helmikuussa valtuustoaloite. Aloitteen mukaan yhä useampi torniolainen on joutunut pikavippien takia taloudelliseen ahdinkoon ja luottokierteeseen, mikä on lisännyt myös toimeentulotukiasiakkaiden määrää. Pikavippiongelmien vuoksi Tornion sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt ottaa käyttöön sosiaalisen luototuksen. Samaan aikaan muun muassa lyhtypylväissä mainostetaan kuitenkin pikaluottoja, mikä on aloitteentekijöiden mukaan ongelmallista. – Kyseessä on selvä toiminnan ja tekojen ristiriita, joka tulee korjata, aloitteessa vaaditaan. Aloitteen jätti kaupunginvaltuutettu Sauli Hyöppinen, ja sen allekirjoitti myös 11 muuta valtuutettua ja varavaltuutettua. Tornion teknisten palveluiden lautakunta huomauttaa lausunnossaan, että ulkomainosalan yhtiö JCDecaux Oy:n mukaan ongelmien syytä pitäisi etsiä itse pikavippijärjestelmästä, ei luottojen mainonnasta. Yhtiö pitää pikaluottojen ulkomainonnan kieltämistä myös yhtä liiketoiminnan alaa syrjivänä. Lautakunta huomauttaa myös, ettei kaupunki voi yksipuolisesti muuttaa voimassa olevien mainossopimusten ehtoja ja kieltää pikavippimainontaa kesken sopimuskauden. Jatkossa solmittavat sopimukset ovat kuitenkin sopimusvapauden piirissä, joten niihin pikaluottomainonnan kielto voidaan liittää. Ehto tulee kuitenkin tasapuolisuuden vuoksi sisällyttää kaikkiin uusiin ja jatkettaviin mainospaikkojen vuokrasopimuksiin. Teknisten palveluiden lautakunta päätyi esittämään, että vastaisuudessa tehtäviin mainospaikkojen vuokrasopimukseen sisällytetään pikaluottomainonnan kieltämistä koskeva ehto. Nykyisenkaltainen pikaluottotoiminta päättynee kesäkuussa, kun pikavippien korkorajoitus tulee voimaan. Useissa kaupungeissa on silti tämän vuoden aikana pohdittu pikavippimainosten kieltämistä. Tänä vuonna mainoskieltoa ajava valtuustoaloite on jätetty ainakin Kemissä, Kuopiossa ja Porissa. Ylen mukaan Porin tekninen palvelukeskus suhtautui kieltoon kuitenkin epäillen. – Jos ei tyydytä siihen, että markkinoilla laillisesti olevia hyödykkeitä markkinoidaan laillisin keinoin, on ehkä parempi olla luovuttamatta mainospaikkoja ollenkaan, teknisen palvelukeskuksen päätösesityksessä todettiin.

  Jyväskylässä halutaan kieltää pikalainamainokset katukuvasta