Risicumin entiset omistajat tulotilastojen kärkipäässä

Aamulehti kertoo, että menestyneen pikavippiyrityksen perustajat möivät viime vuonna yrityksensä ja nousivat täten verotietojen mukaan Suomen kovatuloisimpien listalle.

Vuonna 2005 kaksikko, Tim Olin ja Paavo Kettunen, perustivat Risicum nimisen pikalainayrityksen. Vuonna 2011 Risicum työllisti jo yli 50 työntekijää sekä pääsi muun muassa Suomen menestyneimpien yritysten joukkoon Kauppalehden Menestyjät- vertailussa.

Risicum on saanut myös avainlippu merkin Suomalaisen Työ Liitolta. Avainlippu on myönnetty tunnustuksena yhteiskuntavastuullisesta toiminnasta, sekä tuotteen ja palvelun korkeasta laadusta.

Kesällä vuonna 2011 Olin ja Kettunen möivät Risicumin amerikkalaiselle yritykselle DFC:lle. Yhteensä Olin ja Kettunen tienasivat 2011 vuonna yli 17 miljoonaa euroa.

Olinin pääomatulot nousivat vuonna 2011 noin 9,1 miljoonaan euroon ja Kettusen pääomatulot ylsivät noin 8,6 miljoonaan euroon.

Tim Olin on jo ennen Risicumin perustamista ollut digitaalisen kehityksen edelläkävijä. Olin on kertonut muun muassa aloittaneensa yrittäjäuransa jo 90- luvulla myyden nettiaikaa. Hän on ollut myös Kuulalaakeri nimisessä yrityksessä jossa hän on ollut mukana kehittämässä erilaisia tekstiviestipalveluja.