Pikavippien suosio kasvaa opettajien parissa Britanniassa

Britannian julkisen sektorin työntekijät kääntyvät kasvavassa määrin korkeakorkoisten pikavippien puoleen, uutisoi The Mirror.

Esimerkiksi Quick Loans -pikavippifirmassa opettajien vippaaminen on jopa kahdeksankertaistunut vuosien 2011 ja 2015 välillä. Vuonna 2011 vajaa 5000 opettajaa haki pikavippiä, kun tämän vuoden lokakuuhun mennessä luku oli yli 34 000. Julkisen sektorin työntekijöiden määrä Quick Loansin asiakkaissa on viiden vuoden aikana nelinkertaistunut.

Tänä vuonna lainaa ovat hakeneet Quick Loansilta useimmin rakennustyöläiset, kauppojen työntekijät, opiskelijat ja itsensä työllistävät. Kärkijoukoissa ovat myös armeijan ja terveydenhuollon työntekijät ja poliisit.

Keskimääräisen pikavipin koko on Quick Loansilla noussut 1152 punnasta 1487 puntaan.

Quick Loansin toimitusjohtajan mukaan on kyseenalaista, onko talous todella kohentumassa. Monet työntekijät turvautuvat pikavippeihin, koska heillä on vaikeuksia saada luottoja pankista, mutta nyt pikavippeihin turvautuvat myös henkilöt, joilla ei ole aiemmin ollut talousongelmia.