Pikavipit eivät aiheuta velkaongelmia, mutta voivat syventää niitä

Takuu-Säätiön toiminnanjohtaja Leena Veikkola myöntää, että pikavipit eivät ole erityinen ylivelkaantumisen syy, mutta hänen mukaansa pikavipit voivat syventää ennestään velkaantuneiden talousongelmia. Takuu-Säätiön tilastojen mukaan vain alle 10 prosentilla Velkalinja-puhelimeen soittaneista on pikavippien aiheuttamia velkaongelmia.

Myös pikalaina-alaa edustavan Suomen Pienlainayhdistyksen toiminnanjohtaja Kari Kuusisto ei pidä pikavippejä ylivelkaantumisen pohjasyynä. Perusteluna hän käyttää samaisia Takuu-Säätiön tilastoja, joiden mukaan ainoastaan joka kolmas tavanomaisissa kulutusluotoissa velkaantuneista oli turvautunut tänä vuonna pikavippiin.

Veikkolan mukaan velkaantuneet käyttävät pikavippejä lykkäämään velkaongelmiensa ratkaisua ja pyrkivät pikavippien avulla viivästyttämään maksuhäiriömerkinnän saamista. Veikkola on kuitenkin pikavippien täyskiellon kannalla. Jo toimeenpantuja rajoituksia, kuten pikalainoja myöntävien yritysten rekisteröintipakkoa hän pitää kosmettisena keinona.

Takuu-Säätiö kerää ensi vuoden Yhteisvastuukeräyksellä varoja myöntääkseen velkaantuneille myös omia, kohtuukorkoisia vippejä sosiaalisen luototuksen kautta.