Perinnän yhteydenotto voi joskus olla helpotus

Kun perintäasioista soitellaan asiakkaalle, ei vastaanotto aina ole ikävä. Usein yhteydenotosta kiitetään, sillä velka-asian hoitaminen on ollut mielessä pitkään, mutta asiaan ei ole saatu aikaiseksi tarttua, kertoo Lindorff.

Lindorffin soittajat haluavat puhelussaan luoda keskusteluyhteyden, eikä tarkoituksena ole aiheuttaa asiakkaalle ahdistusta. Joskus asiat hoituvat nopeasti, kun asiakas lupaa maksaa laskun pikapuoliin palkkapäivänään.

Joillekin ihmisille on helpotus päästä puhumaan ongelmistaan, sillä velkaongelmista ei ehkä ole kehdattu puhua läheisille. Puhelimessa saatetaan kertoa ongelmista hyvinkin avoimesti.

Soittajat kyselevät asiakkaan nykytilanteesta, kuten töistä. Tavoitteena on kuunnella, mitä asiakas itse kertoo. Usein velkojen taustalla on työttömyys tai muu talousvaikeus. Tilanteen kartoituksen jälkeen soittajat ehdottavat maksujärjestelyitä. Aina asiakas ei halua keskustella vaan lopettaa puhelun.

Lindorffin perintäsoittajat ovat huolissaan siitä, että nuoret saattavat olla hyvin välinpitämättömiä laskuja kohtaan. Aina ei ymmärretä, miten maksuhäiriömerkintä syntyy ja mitä siitä seuraa.