Lainayhtiö Trustbuddy lopetti toimintansa

Vertaislainoja välittänyt ruotsalainen Trustbuddy on lopettanut toimintansa. Yhtiö on hakeutunut konkurssiin, koska sen raha-asioissa havaittiin vakavia epäselvyyksiä. Trustbuddyn uusi johto kertoo, ettei yhtiön toiminnan jatkuminen ole enää mahdollista.

Trustbuddyn toimintaperiaatteena oli rahan kerääminen sijoittajilta ja näiden rahojen lainaaminen eteenpäin luottoa tarvitseville henkilöille. Trustbuddyyn tehtyjä sijoituksia on kuitenkin kateissa 44 miljoonaa kruunua eli lähes viiden miljoonan euron verran.

Trustbuddy tarjosi myös Suomessa 100 – 600 euron pikavippejä. Yhtiön erikoisuutena oli, että pikavipin sai ilmaiseksi, jos maksoi koko summan takaisin kahden viikon kuluessa.

Aiemmin tässä kuussa kävi ilmi, että Trustbuddy on joutunut ongelmiin Suomen kuluttajansuojalain kanssa, sillä yhtiön hinnoittelu rikkoi pikavippien korkokattoa. Suomessa kulutusluoton todellinen vuosikorko saa olla korkeintaan 50,5 prosenttia, mutta Trustbuddyn lainoissa se oli satoja prosentteja. Useat käräjäoikeudet tulkitsivat, että vertaislainaamisesta huolimatta Trustbuddyn lainat ovat kulutusluottoja, joita koskee kuluttajansuojalaki.