Euroloanilta tulossa virtuaalinen luottokortti

Euroloan Consumer Finance aikoo tuoda markkinoille virtuaalisen luottokortin vielä tämän kevään aikana. Yhtiö tarjoaa tällä hetkellä kuluttajarahoitusta muun muassa pikavippien ja kulutusluottojen muodossa, mutta uusi pikavippien korkosääntely tulee voimaan 1. kesäkuuta.

– Perinteinen pienlainatoiminta tulee tuolloin tiensä päähän, Euroloanin maajohtaja Samuli Korpinen kertoo.

Yhtiössä ei kuitenkaan uskota, että kuluttajien tarve saada lainaa katoaa mihinkään.

– Valtaosa pienlainoja käyttävistä ihmisistä huolehtii maksuistaan sovitusti ja ovat näin ollen toivottavia asiakkaita myös meille, Korpinen sanoo.

Korpisen mukaan Euroloanilla uskotaan vahvasti, että vakuudettomassa kuluttajarahoituksessa kaiken perusta on luottoriskin hallitseminen. Luottoriskin hallintaa varten virtuaalista luottokorttia tarjotaan aluksi neljässä eri hintaryhmässä, joissa todelliset vuosikorot ovat 9,9, 14,9, 39,9 ja 51,0 prosenttia. Eri hintaryhmien avulla palvelua voi Korpisen mukaan tarjota huomattavasti suuremmalle asiakaskunnalle.

– Henkilökohtainen, tarkkaan analyysiin pohjautuva lainatarjous on myös asiakaspalvelua. Asiansa hoitaneita kanta-asiakkaitamme voimme esimerkiksi luotottaa entistä edullisemmin, Korpinen kertoo.

Virtuaalisen luottokortin käyttöönotto on osa Euroloanin kansainvälistymisstrategiaa, kertoo Euroloanin toimitusjohtaja Tommi Lindfors. Lindforsin mukaan kiristyvä pankkilainsäädäntö avaa luottokorttimarkkinoille uusia mahdollisuuksia myös pankeista riippumattomille rahoitusyhtiöille. Lisäksi etuna on, että luottokorttipalvelun toimintamallin voi helposti viedä maarajojen yli. Euroloan toimii Suomessa, Ruotsissa, Puolassa ja Tanskassa.

Yhtiö aikoo kehittää palveluitaan myös jatkossa.

– Positiivisten asiakaspalautteiden ja kerätyn tietomäärän pohjalta on helppo vertailla ja arvioida eri tuotteiden kysyntää, kannattavuutta ja riskiä. Pyrimme tuotteistamaan niistä asiakkaillemme parhaiten toimivat kokonaisuudet. Tavoitteenamme on jatkossakin aktiivisesti kehittää palveluitamme ja tuoda kuluttajille entistä innovatiivisempia sekä monipuolisempia rahoitusratkaisuja, kertoo Lindfors.

Myös virtuaalinen luottokortti saattaa vielä poikia uusia tuotteita.

– Onkin luontevaa ajatella, että virtuaalisen luottokorttipalvelun luonnollinen jatkumo on tulevaisuudessa myös fyysinen luottokortti. Lindfors sanoo.